”Sanassa äpärä on valtavasti voimaa. Termi avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi on silottelevaa hallintopuhetta. Äpärä sen sijaan kuvaa monen lapsen kokemusmaailman ydintä. Tuo sana saakin sattua korviin kun sen kuulee, sen pitääkin pysäyttää ajattelemaan.”
***
Hannele Törrönen kertoo kirjastaan:
Olen itse avioton lapsi, mutta tämä kirja ei ole omaelämäkerta. Teos perustuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräämiin, vuosina 1930–1990 syntyneiden aviottomien lasten kirjoittamiin teksteihin sekä aihetta käsitteleviin romaaneihin, tietokirjoihin ja lehtiartikkeleihin.
Aikuisten lasten kertomukset omasta äidistään piirtävät kuvan hyvin monenlaisista äideistä. Jotkut selvisivät, toiset katkeroituivat ja antoivat lapsen tuntea nahoissaan, minkälainen este ja häpeä tämä oli äidilleen. Nämä lapset elivät kuin säästöliekillä varoen kaiken aikaa, etteivät ei-toivottuina taakkoina kuormittaisi äitiään. Jotkut äidit vaikenivat täysin niin lapsen isästä kuin raskauteen johtaneesta elämäntilanteestaan. Lapsi jäi yksin oman mielikuvituksensa varaan arvailemaan, mikä oli hänen syntymänsä tarina.
Yhteiskunnan lait ja normit olivat kovia. Äitiäni ja minua valvottiin 17 vuotta lastenvalvojan yllätyskäynneillä yleensä neljä kertaa vuodessa, vaikka jokaisella käynnillä oli todettu ja kirjattu, että kaikki on hyvin. Tilasin itseäni koskevat asiakirjat ja olipa aikamoista tajuta, miten ankaraa tuo aika oli ja miten nöyryyttäviä nuo tarkastukset olivat äidilleni. Suomi osoittautui yhdeksi Euroopan takapajuisimmista maista YK:n teettämässä ja vuonna 1967 julkaisemassa vertailussa, joka koski aviottomien lasten asemaa.
Vuonna 1976 vahvistetun isyyslain epäoikeudenmukaisuudet korjattiin vasta vuonna 2016, neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Vasta tuon jälkeen ennen vuotta 1976 syntyneet au-lapset ovat voineet haastaa isänsä oikeuteen, mikäli tämä ei vapaaehtoisesti tunnusta isyyttään.
Jotain tavattoman vihamielistä ja syrjivää suomalaisessa arvomaailmassa on ollut au-lapsia kohtaan.
Monia muita menneisyydessä tapahtuneita traumatisoivia tapahtumia on ymmärretty nostaa keskusteluun, mutta kysymys aviottomista lapsista ja äideistä on jäänyt huomiotta. Miten nämä vaikenemiset ovat eläneet ja edelleen elävät suvuissa ja perheissä? On lapsia, jotka ovat selvinneet kolhuistaan, mutta on myös niitä, joille aviottomuus merkitsi vaurioittavaa elinikäistä häpeää.
Toivon että kirjani auttaa havahtumaan tähän unohdettuun, ehkä peräti ajatuksistamme pois siivottuun aiheeseen.
