Eduskunnassa keskustellaan tänään hallituksen esityksestä suden kannanhoidollisen metsästyksen sallimiseksi.

– Kannanhoidollinen metsästys on tässä tapauksessa harhaanjohtava termi, koska metsästäminen vaarantaa Suomen susikannan selviämisen pidemmällä aikavälillä, Elo varoittaa. 

– Asiantuntija-arvioiden mukaan suotuisan suojelun minimitaso olisi noin 500 sutta. Hallitus on kuitenkin perustanut päätöksensä metsästyksen aloittamisesta noin puolet pienempään lukuun. Hallituksen päätös osoittaa piittaamattomuutta tutkitusta tiedosta ja uhanalaisten lajien suojelemisesta, Elo huomauttaa.

Hallituksen johdolla käytävä keskustelu suden ympärillä on Elon mukaan kaksinaamaista. 

– Yhtäältä väitetään, että suden suotuisa suojelutaso ei vaarannu rauhoituksen purkamisella ja metsästyksen käynnistämisellä, ja toisaalta nimenomaan halutaan vähentää susien määrää ja tämä on sanottu ääneen, Elo ihmettelee.

– Hallitus on lähtenyt jo hallitusohjelmassaan liikkeelle siitä, että susia pitää saada metsästää, ja on nyt tarkoitushakuisesti määritellyt suden suotuisan suojelutason niin matalaksi, että se mahdollistaisi metsästyksen, Elo sanoo.

Elo muistuttaa, että jo nykyisellään on mahdollista poistaa häiriötä tai haittaa aiheuttavia yksilöitä ja tätä on helpotettu.

– Kiintiöihin perustuvan metsästyksen sallimiselle ei ole mitään kestäviä perusteita. Päin vastoin se voi johtaa susilaumojen hajoamiseen ja pikemminkin lisätä susivahinkoja ja häiriökäyttäytymistä, Elo muistuttaa. 

Elo on huolissaan myös siitä, että Suomen luonnonsuojeluliiton selvityksen mukaan noin joka neljäs tänä vuonna myönnetty suden metsästyksen vahinkoperäinen poikkeuslupa on myönnetty ilman hakemuksen lainmukaisia perusteita.

– Jos susien kiintiömetsästys käynnistetään vaikka susikanta ei sitä kestä ja toisaalta poikkeuslupia myönnetään ilman asianmukaisia perusteita, koko metsästyslupajärjestelmältä katoaa uskottavuus, Elo kritisoi.

Vastuullinen petopolitiikkaa perustuu tutkittuun tietoon sekä siihen, että asiantuntijoita kuunnellaan laajasti ja tasapuolisesti.

– Nyt näin ei ole tehty, vaan pelkästään metsästystä ajavat tahot ovat olleet mukana ja luonnon monimuotoisuuden asiantuntijat on pidetty poissa lainsäädäntösuosituksia tehneestä suurpetotyöryhmästä. Tämä osoittaa, että laki on haluttu runnoa läpi ilman soraääniä, Elo päättää.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *