Koulukino Suoratoisto on noussut lyhyessä ajassa keskeiseksi osaksi suomalaista opetusta. Palvelu on tehnyt elokuvakasvatuksesta saavutettavaa kaikkialla Suomessa aina suurista kaupungeista pienimmille paikkakunnille.

Vuonna 2025 palvelun kautta elokuvan näki osana opetusta jo yli 250 000 oppilasta, mikä osoittaa elokuvien vahvan vetovoiman. Laaja käyttö kertoo myös siitä, että elokuva tukee oppimista tavoilla, jotka innostavat niin opettajia kuin oppilaita.  

Palvelu tukee yhdenvertaista ja tekijänoikeuksia kunnioittavaa opetusta 

Opetushallituksen hankkimat käyttöluvat mahdollistavat Koulukino Suoratoiston käytön maksuttomasti varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen lähiopetuksessa. Tämän ansiosta palvelua hyödynsi vuoden aikana jo 11  300 opetusalan ammattilaista kaikista Suomen maakunnista, yhteensä 350 paikkakunnalla. Palvelu sisältää yli 300 elokuvaa oppimateriaaleineen, mikä helpottaa opettajien arkea ja varmistaa tekijänoikeuslain noudattamisen opetuksessa. 
 
“Koulukino Suoratoisto on osoittanut, että elokuvalla on vahva paikka opetuksessa kaikkialla Suomessa – myös pienillä paikkakunnilla”, sanoo Koulukinon erityisasiantuntija Hanna Laurinsalo
 
Kokonaisuus tekee koulujen kulttuurikasvatuksesta yhdenvertaisempaa ja pedagogisesti perusteltua tavalla, jonka tarve on ollut pitkään ilmeinen. 
 

Laaja yhteistyö tekee elokuvakasvatuksesta entistä vahvempaa

Suomalaisen elokuva-alan toimijoiden tarjoama tuki ja sisällöt ovat mahdollistaneet palvelun rakentamisen kattavaksi ja laadukkaaksi kokonaisuudeksi. Yhteistyö on osaltaan varmistanut, että opettajat voivat jatkossakin esittää elokuvia osana opetusta. Lisäksi Opetushallituksen hankkimat esitysluvat ovat tehneet palvelusta valtakunnallisesti saavutettavan. Eduskunnan tekemä rahoituspäätös puolestaan mahdollisti Koulukino Suoratoiston käynnistymisen kaikilla koulutusasteilla. 
 
Koulukino Suoratoisto on valtakunnallinen opetuskäyttöön tarkoitettu suoratoistopalvelu, jonka tehtävänä on tuoda elokuvat osaksi oppitunteja ja tukea monilukutaidon kehittymistä. Palvelu tarjoaa tekijänoikeuksien mukaisen, pedagogisesti ohjatun tavan hyödyntää elokuvia oppitunneilla. Palvelun tuottaa Koulukinoyhdistys – Skolbioförening ry.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *