Helsingin pelastuslaitoksella otettiin käyttöön teknisen pelastajan erikoismerkki

Yksikkö pelastaa ihmisiä katoilta, kuiluista ja kaivannoista sekä hoitaa putoamisvaaralliset tehtävät, kuten kattotyöskentelyn, liikkumisen köyden varassa ja henkilön nostot ja laskut. Teknisen pelastamisen ammattilaiset vastaavat myös raskaan liikenteen pelastustehtävistä tieliikenneonnettomuuksissa ja reagoivat kaupunkiongelmiin, kuten irronneisiin kattopelteihin ja vesivahinkoihin. Yksi vaativimmista tehtävistä on rauniopelastaminen, jossa pelastetaan ihmisiä, eläimiä ja omaisuutta sortuvien rakenteiden keskeltä. Työ edellyttää huolellista suunnittelua, erikoiskalustoa ja vahvaa tiimityötä. Tekniset pelastajat toimivat ympäri vuorokauden ja ovat valmiina reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin – sekä henkilöstö että kalusto voidaan tarvittaessa hälyttää välittömästi.

Pelastusjohtaja Marko Rostedt korosti erikoismerkinmerkin julkistamistilaisuuden juhlapuheessaan teknisen pelastamisen vaativuutta:
”Työ edellyttää laaja-alaista osaamista – kykyä toimia sortumista ja raskaan liikenteen onnettomuuksista köysipelastukseen ja kaupunkiympäristön haastaviin tilanteisiin. Tämä ei synny sattumalta, vaan jatkuvasta harjoittelusta, kouluttautumisesta ja halusta kehittyä.”

Rostedt painotti sitoutuneisuuden ja oppimishalun merkitystä:
”Moderni teknologia ei korvaa ihmisten kykyä ratkaista ongelmia paikan päällä. Tänään juhlimme merkittävää hetkeä – teknisen pelastajan merkin luovutusta ensimmäistä kertaa. Merkki ei ole pelkkä tunnus, vaan lupaus ja velvoite: se kertoo korkeasta ammattitaidosta ja vastuusta, jota kantajilta odotetaan.”

Apulaispalopäällikkö Toni Kannikoski muistutti pioneeritoiminnan pitkästä historiasta ja kehityksestä:
”Lähes 100-vuotinen historia sulkee nyt ympyrän, ja toiminta saa arvoisensa tunnustuksen.”
Hän kertoi, että pioneeritoiminta on ollut pitkään henkilösidonnaista ja kehittynyt vuosikymmenten aikana. Yksikön lempinimet – kuten pioneeri, teräsnyrkki ja matkailuauto – syntyivät aikana, jolloin yksikkö hoiti lähes kaikki automaattikeikat. Perehdytys oli tuolloin erilaista kuin nykyään: koulutus ei ollut johdonmukaista, mutta yksikön merkitys tunnistettiin. ”Oli pakko osata laitteet ja kalusto, jos vanhat osaajat eivät olleet läsnä,” Kannikoski totesi.

Pioneerin historia Helsingissä

Toiminnon vastaava asiantuntija Paloesimies Jouni Ritanoro avaa teknisen pelastamisen historiaa: ”Nykyinen pioneerikoulutusmalli otettiin käyttöön vuonna 2018, mutta toiminnan juuret ulottuvat vuoteen 1926. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa – kuten raideliikenteen, metrojen ja raitiovaunujen osalta– on keskeinen osa erikoistumista.”

Ritanoro näkee koulutusjärjestelmän hyödyntämismahdollisuuksia myös muissa kaupungeissa, kuten Espoossa ja Tampereella.

Helsingin ensimmäinen pioneeriauto otettiin käyttöön vuonna 1926. Kyseessä oli käytetty Mercedes-Benz, joka mullisti pelastustoiminnan aikakaudellaan. Autossa oli savutuuletuskyky, sähkögeneraattori, Drägerin happilaitteet, asbestisuoja-asu sekä tehokas valaisukalusto. Mukana oli myös ensiapuvälineitä ja hapenantolaite – ensihoito tuli lähemmäs onnettomuuspaikkaa.
Seuraavat pioneeriautot jatkoivat kehitystä: kalustoon lisättiin savutuuletin, polttoleikkauskyky, useita happilaitteita, sähkökäyttöinen lattiasaha sekä murto- ja raivausvälineet. Näiden ratkaisujen avulla pelastajat pystyivät toimimaan entistä tehokkaammin vaativissa olosuhteissa.

Tunnustusta merkittävästä työstä

Tilaisuuteen oli kutsuttuna Juha-Pekka Lassila, joka on suunnitellut Suomessa pisimpään käytössä olleen erikoismerkin, pelatussukeltajamerkin.

Julkistamistilaisuudessa Suomen Operatiiviset Ammattilaiset ry palkitsi Lassilan Pelastajan ansioristillä – päällystö (L-A/SP) tunnustuksena yli 30 vuotta kestäneestä operatiivisesta työurasta pelastusalalla.

Juha-Pekka Lassila on tehnyt yli 40 vuoden mittaisen uran pelastusalalla, josta 31 vuotta operatiivisessa palvelussa. Ura alkoi palomieskurssilla 1979–1980, jonka jälkeen hän toimi palomiehenä kuusi vuotta ja pelastussukeltajana miehistötasolla vuosina 1980–1986. Paloesimieskurssi vuonna 1986 johti kymmenen vuoden operatiiviseen esimiespalveluun, ja palomestarikurssi 1992–1993 toi mukanaan noin 24 vuoden päällystötehtävät. Hän on toiminut sukellustoiminnan kouluttajana, pääkouluttajana ja kurssinjohtajana sekä vastannut Helsingin pelastuslaitoksen sukellustoiminnasta vuosina 1992–2006. Lisäksi hän edusti Helsinkiä Palopäällystöliiton vesisukellustyöryhmässä noin 15 vuoden ajan.